INFO

Fallen Angel Promotion on syksyllä 2007 perustettu musiikkialan pikkujätti. Saman oven takaa löytyy palveluita promootioon, tiedotukseen, managerointiin, agentointiin ja A&R:ään. Tosin moni muukaan asia ei ole vieras.

Fallen Angel Promotion tunnetaan paitsi tehokkaana ja monipuolisena, myös inhimillisenä ja intiiminä toimijana. Yrityksen tuntemuksen piiriin kuuluu populaarimusiikki laaja-alaisesti rockin, popin ja metallin kautta hip hopiin ja souliin. Yhtiö on edustanut niin vanhastaan tunnettuja artisteja ja yhtyeitä kuin lanseerannut monia uusia kykyjä Suomen musiikkitaivaalle. Referensseihin kuuluu lukuisia albumi- ja singlelista sijoituksia, kulta- ja platina-albumeja, soittolistapaikkoja eri radio- ja televisiokanavilla, tukuittain palstamillimetrejä ja kansikuvia. Vuonna 2010 Fallen Angel Promotion laajensi toimintansa kattamaan myös manageroinnin, agentoinnin ja A&R-palvelut – kaikki asioita, joita yritys on koko olemassaolonsa ajan oheispalveluna toteuttanut.

Hanna Backända työskenteli ennen Fallen Angel Promotionin perustamista freelancerina tehden promootiota ja tiedotusta eri levy-yhtiöille, artisteille ja tapahtumille. Myös kansainvälinen toiminta on tullut tutuksi, kun artistien ja asiakkaiden joukkoon ovat kuuluneet mm. ruotsalaiset The Ark ja The Tiny, ruotsinsuomalainen Anna Järvinen, norjalaiset The Cumshots ja Silver, newyorkilaistunut Janita sekä kalifornialainen Andrew Paul Woodworth. Euroopan suurimpien ja vanhimpien festivaalien joukkoon lukeutuvan tanskalaisen Roskilde Festivalin kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 1995. Backända on tehnyt töitä myös Pohjoismaiden suurimmalle musiikkialan ammattilaistapahtumalle, Norjassa järjestettävälle by:Larmille ja työskennellyt vientiassistenttina Music Export Finlandissa.

Pic By Natalia Baer/keksit.fi

Yksi Fallen Angel Promotionin valteista on vahva musiikkialan ja median tuntemus. Ennen siirtymistään musiikkibisnekseen Hanna työskenteli lähes vuosikymmenen toimittajana ja tuottajana. Monimediainen toimittaja toimi pääasiassa musiikki- ja urheilutoimituksissa, niin radiossa, televisiossa kuin lehdistössäkin. Työpaikkojen joukkoon kuuluivat Suomen keskeisimmät musiikkimediat kuten Rumba, YleX ja edeltäjänsä Radio Mafia, Radio X3M ja edeltäjänsä Radio X sekä Yleisradion populaarimusiikin osaamiskeskus. Urheilutoimittajana tutuksi tulivat Yleisradion eri urheilutoimitusten lisäksi Sport FM ja Urheilukanava. Tällä hetkellä Hanna on vakiovieraana YLE Teeman Popkult -keskusteluohjelmassa.

Työnteon ohella Hanna on hankkinut osaamista musiikkibisneksen ja median saralta myös koulutuksen kautta. Vuoden 1994 ylioppilas on käynyt Laajasalon opiston radiotoiminnanlinjan (1996 - 1997), Espoon palvelualojen oppilaitoksen viihdealan avainhenkilökoulutuksen VIPA04:n (2004 - 2005) ja Adultan radio- ja televisio-opisto aRTOn media-alan yrittäjäkoulutuksen MEDA2:n (2006 - 2007). Parhaillaan Hanna on mukana Lahden ammattikorkeakoulun ja Fintran Sillarakentajat projektissa (2009 - 2011) sekä Sibelius-akatemian Täydennyskoulutuksen managerivalmennuksessa.